Legacy Welsh

maanantai, 21. tammikuu 2008

3. Likaklimppi paidassa

kyllä, kyllä, tämän osan piti tulla jo ikuisuus sitten, mutta se nyt vähän venyi... mutta tulipa nyt sitten kuitenkin. nauttikaa jos pystytte ! :)

--------------

Tämä on Nora, kaunis tyttäreni.
"Sinulla on isäsi silmät. Mutta saattaa olla, ettet ikinä tule näkemään isääsi. Jos hyvin käy", kuiskailin hänelle usein.

Rakensin pienen lisäsiivekkeen mörskään, makuuhuoneeksi. Rahat eivät sen jälkeen riittäneet kuin vanhaan patjaan ja typerään mattoon Noralle. Sinne saatiin jopa puhtaat seinät !

Noran nukkuessa soitin Alville.
"Alvi ! Et ymmärrä. Meillä on lapsi ! Ei ole Noran vika että syntyi tähän tilanteeseen, hänen täytyy saada elää normaalia elämää, et voi viedä sitä häneltä. Ymmärrä ! Se en ole minä, joka sinua tarvitsee, en välitä vaikka sinulla olisi tuhat muuta vaimoa, kyse on Norasta !" huusin miehelle itku kurkussa. Sitä paitsi, tietenkään viimeinen lauseeni ei ollut totta; minä välitin. Minä rakastin Alvia.

Minä rakastin häntä, mutta kaipasin silti miestä, jonka vihkiä Welshin sukuun, viettää kultahäitä ja ehkä hankkia lisää lapsia. Sorruin taas kerran ennustajaeukkoon.

... mikä oli tietenkin vain rahanhukkaa. Onko tuo sitä paitsi mies vai nainen - hänen nimensä on Tuula ?

Mutta seuraavahan oli upea ! Tai ei tietenkään yhtä upea kuin Alvi, mutta... Hän sanoi olevansa Teuvo Teräs, tiedä sitten mikä lempinimi tuo sukunimi on olevinaan..

"Hei Teuvo... sun paidassa on joku likaklimppi", flirttailin hänelle.
"Ai, kiitti..."

Pian huomasin että hän oli kaapannut minut suudelmaan.

Uudesta ihastuksesta huolimatta arki oli kovaa. Kaikki hajosi käsiin, muunmuassa tiskialtaani.

Aika kului nopeasti, ja sen myötä Norakin edistyi konttaavaksi, suloiseksi toukaksi.

Suloisuus on yliarvostettua. Tyttönen inhosi pottailua ja muita arkisia tilanteita. Mutta olinkohan itsekään ollut enkelitoukka ?

Olin kuullut paljon pahaa lastenhoitajista, mutta surkean rahatilanteen vuoksi jouduin jättämään Noran hänen kynsiinsä. Lemmikki -niminen vanha eukko katseli tapetitonta keittiötä arvellen, riittäisivätkö rahamme edes hänen palkkaansa.

Työpäivän - jonka jälkeen muuten sain ylennyksen - oli ihana saada Nora taas syliini. Mutta eihän minulla huolta ollut, kyllähän lastenhoitajat asiansa osasivat.
Toivottavasti.

Sen vähän vapaa-aikani kulutin Noran kanssa, opettaen hänelle elämän perustaitoja. En ollut tavannut Teuvoakaan aikoihin, saatika sitten Alvia. Olin eristäytynyt taloomme Noran kanssa, tapasin ihmisiä vain töissä.

Sitten siihen tuli loppu. Oli lauantai-ilta ja vapaapäivä. Soitin lastenhoitajalle ja pyysin häntä hoitamaan Noraa. Itse lähdin, vastuutonta kyllä, mutta voisinhan saada isän tai edes "isän" Noralle, treffeille, mutta - kumman kaa ?

torstai, 17. tammikuu 2008

2. Romanttinen uunijäätelöillallinen

Heti seuraavana aamuna soitin Alville, kuin vain todistaakseni itselleni että hän oli olemassa, ja kuullakseni hänen ihanaa ääntään. Mutta hän oli näköjään kovin aamu-uninen, sanoi äkäisenä olevansa vielä nukkumassa puoli seitsemän aikaan ja lyöden luurin korvaani. Aamu-unisuudesta päästäisin kyllä, kun hän tähän taloon muuttaisi.

Mutustin aamiaismurojani nyrpeänä, miettien Alvin aamu-unisuutta, kun suunnitelmani katkaisi työauton tööttäys.

Hyi mikä romu se olikaan !
"Perhanan ovi..." mutisin, kun ovi ei mennyt kiinni, ja lopulta hermostuin pamauttaen oven kiinni mutisten yhä rumia.

Kotiin tultuani kädessäni oli 115§ - voisin mennä shoppaamaan ! Mutta postilaatikkoa tarkastaessani unelmani revittiin. Siellä oli kasa laskuja ! Entiseltä asukkaalta jääneitä, ehkä, olinhan asunut talossa vasta päivän. Epäreilua. Tietämättömänä mitä muutakaan voisin tehdä maksoin laskut. Hyvästi, shoppailumietteet, tervetuloa, todellisuus..

Myöhemmin yritin soittaa Alville pyytääkseni anteeksi aamuista töppäystäni - harjoittelin sanojani jopa peilin edessä ! - mutta hän kertoi, ettei ole juuri nyt kotona. Se saattoi kyllä olla vastaajakin. Mutta jos se oli hän, hänellä on todella surkeat tekosyyt. Olkoon jos ei kerran halua enää nähdä minua - eivät kai treffit niin kauheat olleet ?

Aivan kuin en olisi jo valmiiksi nyrpeänä, oli joku kulkukoira käynyt kaivelemassa kuoppia tontilleni. Täytin kuopan äkkiä ennen kuin Alvi tulisi ja huomaisi. Tai enhän minä tiennyt, tulisiko hän, mutta silti... Mahtoi muuten olla aikamoinen superkoira kun pystyy betoniin kuoppia kaivamaan.

Onnistuin saamaan Alvin kiinni !
"Hei Alvi !" tervehdin kuin olisimme tunteneet koko ikämme.
"Ömm... hei ? Kuka siellä ?" Alvi kysyi samettisella äänellään joka meinasi viedä jalat altani.
"Molly tietysti ! Olen yrittänyt saada sinua kiinni koko päivän.." nauroin puhelimeen.
"Molly... ? Jaa se friikki eilisiltä treffeiltä ?"
"Khmm, juu. Kai siellä on Alvi ? Alvi Wel- Ralla ? Alvi muistaa kyllä eiliset treffimme. Ne eivät sujuneet... kovin hyvin, mutta... no..."
"Kyllä minä olen Alvi. Muistan toki."
"Niin että haluaisitkohan tulla käymään ? Anteeksi se aamuinen hössötys, itse olen aamuvirkku, ja, no.."
"Tuota, olin juuri tekemässä uunijäätelöä, että nyt ei oikein -"
"Mainiota ! Soitahan kun se on valmista, niin tulen kanssasi romanttiselle uunijäätelöillalliselle. Soitellaan !"

Minä odotin hänen soittoaan pitkälle yöhön. Hieman ennen nukahtamistani päähäni tuli ajatus, että ehkä se oli tekosyy. Ehkä hän ei ollut aikonutkaan soittaa minulle. Ehkä hän ei pitänyt minusta.
"Ei se ole mahdollista..." mutisin itselleni ennen kuin suljin silmäni ja nukahdin nähden unta pikku-Alveista ja pikku-Mollyista.

Silloin tällöin löysin itseni itkeskelemästä. Kaikki oli niin vaikeaa. Mörskä voi huonosti, rahaa ei juuri ollut, laskuja kertyi vain lisää, Alvi ei ollut lainkaan kiinnostunut (hän alkoi olla jo töykeä, vastasi soittoihini vain lyömällä luurin korvaan tai vastaamalla jotain törkeää, kuten "minä en todellakaan tule", "sinä alat rasittaa minua" tai "voisitko lopettaa minulle soittelemisen ?") ja uunijäätelöillallinen oli ollut huonoa pilaa, töissä junnasin paikoillani, enkä edelleenkään tuntenut ketään täältä kovin hyvin. Tällä vauhdilla muuttaisin pian takaisin vanhempieni nurkkiin - mutta eivät he minua takaisin huolisi.

Kunnes eräänä päivänä rukouksiini vastattiin. Alvi soitti minulle, kysyi voisimmeko tavata minun luonani ja vastattuani pikaisesti kyllä hän sulki puhelimen. Tällä kertaa hän tuli. Sydämeni hakkasi sataa kilometriä tunnissa, hikoilin, vilunväristyksiä kiiri ympäri kehoani, olin paniikissa ja pyjamassa kun hän tuli.
"Hillitse itsesi, nainen, et ole ensi-ihastuksensa juuri kokenut teinityttö..." mutisin hiljaa itselleni ja kävelin hänen luokseen, yrittäen näyttää tyynen rauhalliselta - oikeasti näytin kai juopuneelta petteri punakuonolta kävellessäni hieman horjuvasti ja reippaasti punaa poskillani.

Mutta arvatkaapa mitä hän teki ? Hän otti lanteiltani kiinni ja antoi poskisuudelmat molemmille poskille ! Oliko hän sittenkin kiinnostunut minusta siinä mielessä ? Iltahämärä laskeutui ja me kaksi seisoimme ja katsoimme toisiamme.
"Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa..." Alvi hymyili minulle.
"Öhm, niin sinuakin. Todella mukava", vastasin. Hetken hiljaisuus.
"Anteeksi että olen ollut... vähän töykeä sinulle. Olen vain aina niin hermona rankan työpäivän jälkeen."

Jonkin aikaa pihalla hengattuamme eksyimme mörskäni taakse. En tiedä, mikä minuun meni, mutta tartuin häntä käsistä hellästi ja kysyin:
"Alvi - alkaisitko poikaystäväkseni ? Siis että... tiedäthän... seurustelemisen.."
Hän ei vastannut hetkeen, ja pelkäsin hänen vastaavan kieltävästi.

"Molly - mitä luulisit ? Totta kai !" hän hymyili ihanaa hymyään ja suuteli minua.

Loppuillan tapahtumat jääköön hämärän varjoon - itse asiassa en itsekään taida muistaa kaikkea..

Siitä illasta lähtien mikään ei tuntunut enää niin kamalalta. Sain ylennyksen töissäkin, olen nyt blogin kirjoittaja, tosin ei sillä paljoa enemmän tienaa. Eikä kimppakyytikään mitään kaunista nähtävää ollut.

Arki jatkui, soittelimme Alvin kanssa ja tapailimme pari kertaa viikossa. Rakkautemme kukoisti. Mutta kun eräs asia alkoi näyttää hieman liian ilmeiseltä, en tavannut häntä vähään aikaan.

Yritin vältellä sitä, minkä olen tiennyt jo pitkän aikaa. Olen raskaana Alville. Ei enää kovin kauaa, että lapsi syntyisi. Minun pitäisi kertoa tästä Alville, minun pitäisi kosia häntä, en haluaisi äpärälasta.. Mutta en uskalla, rohkeuteni ei riitä. Olen pelkuri, rahaton ja vahinkoraskaana. Ei minulla ole varaa ylläpitää pientä lasta !

Eräänä yönä en saanut millään unta. Päädyin soittamaan Alville. Valitsin numerot vapisevin käsin ja suljin silmäni puhelimen hälyttäessä, säpsähdin kun puhelimeen vastattiin:
"Alvi Ralla puhelimessa, iltaa."
"Moi Alvi... Molly täällä.."
"Molly ! Soitit kyllä vähän myöhään, olin jo nukahtamassa, mutta eipä tuo mitään."
"Krhm.. tuota.. Alvi. Sinua varmasti epäilyttäisi jos kysyisin, pidätkö lapsista."
"Epäilyttäisi ja paljon. Molly, en halua lapsia näin nuorena."
"Alvi... minä odotan lasta", sanoin puhelimeen arasti, tuima katseeni seinässä hapuili siitä tukea. Pitkä hiljaisuus langan toisessa päässä.
"Vai niin", Alvi lopulta vastasi ja kuullosti kylmältä.
" Se on myös sinun lapsesi - et voi pakoilla velvollisuuksiasi ! Joko kohtaat sen kuin mies, tai jätät lapsen ja minut yksin rahattomana surkeaan mörskään ! Valitse, Alvi, valitse pian", huusin kyyneleitäni pidellen ja suljin puhelimen paniikoiden.

Olin juuri menossa petaamaan sänkyä, kun se alkoi. Synnytys.

keskiviikko, 9. tammikuu 2008

1. Uusi alku

Krhm, tuota... Moi ? Mä olen Molly. Molly Welsh. Tiedän, tiedän, pärstäni on kaukana Mollyn tai Welshin näköisestä, mutta sillä nimellä mut nyt tunnetaan. Mun pitäisi kai kertoa jotain itsestäni ? No jaa. Asia, jota syvällä sisimmässäni eniten toivon, on löytää ihana mies ja viettää hänen kanssaan kultahäitä. Mukava olisi myös, jos tämä mies olisi blondi rillipää (kokeneemmat legacyjen lukijat & simsin pelaajat voivat tässä kohtaa arvata ketä ajamme takaa >8D)... Muutenkin pidän perhettä tärkeänä - mutta ikävä kyllä omani jäi kauas taakse, enkä oikeastaan heitä kaipaakaan. Perustan nimittäin oman tänne Wellandiin. Mua on sanottu perussiistiksi (= siivoan kun jaksan), ei kovin ujoksi, aktiiviseksi, vakavahkoksi ja kiltiksi. En usko horoskooppeihin, mutta niissä olen kalat. Mistä vetoa ettette usko ainakaan noita kilttiä ja vakavaa lävistysten perusteella.. ?
Ei mistään, kiitos, koska kaikki rahani hupenivat tuohon mörskään takanani. Muistakaa, lapset, älkää koskaan luottako nettiin ja sen kiinteistökauppoihin... Ilmoituksessa luki että "lupaava yksiö nuorekkaalle henkilölle" ja niin edelleen. No, jos lupaava tarkoittaa homeista ja nuorekas noita paikallisten nuorten söhryjä seinissä, niin mikäpä siinä... Mörskä on pieni, siinä on yhdistetty aula, keittiö, olo- ja makuuhuone ja on ihme, että edes vessa on eri huoneessa... Seinätkin kärsivät kosteusvaurioista ja homeista.

Heti ensimmäiseksi avasin kokkikirjan, täytyisihän minun osata loihtia herkulliset ja terveelliset ateriani itse nyt kun kukaan muu ei enää siitä huolehtinut. Luulin, ettei tässä onnettomassa kylässä asunut ketään, mutta kun nostin katseeni kirjasta, näin reippaan nuorukaisen tuomassa päivän lehteä.

Niimpä laitoin kokkikirjan takaisin hyllyyn ja menin tervehtimään vierasta. Hän kertoi olevansa Aaron Liimatainen. Minäkin esittelin kohteliaasti itseni, halusinhan luoda tämän kylän alkuperäisasukkaisiis mahdollisimman hyvät suhteet. Mietin kuitenkin, ettei yksikään minun tyttäristä tule olemaan tekemisissä tuon rumiluksen kanssa. Onhan nimi hyvä laittaa korvan taa siltäkin kannalta..

Jotta rakasta mörskääni saataisiin paranneltua, pitäisi hankkia rahaa, ja jotta saisi rahaa, pitäisi hankkia työ. Päädyin takaisin istumaan pöytäni ääreen. Tarjolla oli jos jonkinmoista uraa: haettiin postitusapulaisia, arkistonhoitajia ja vuosikirjan toimittajia. Mikään ei tuntunut minun omimmalta alalta - tarkalleen ottaen omin alani ei vielä ollut selvillä - mutta lopulta löysin itseni puhelimen äärestä. Pian vuosikirjan toimittajan paikka oli minun.
Sillä aikaa ikkunani taakse oli käppäillyt joku vanha mummo, joka huuteli olevansa puutarhakerhosta. Eihän minulla ollut edes puutarhaa, miksi ihmeessä liittyisin johonkin kerhoon ? Rahan kerjääjiä tietysti... Näytinkö minä muka varakkaalta ?

Jättikokoisella pihallani kävi aikamoinen vilinä koko päivän ajan. Puoli yhdeltä pihaani hiippaili kolme alkuasukasta. Päätin katsella turvallisesti ikkunan takaa ja pysyä maalaustelineeni takana.

... Ja kun olin syömässä, koitti kaiken huippu: joku hullu ennustajaeukko tuli tarjoamaan palveluksiaan ! En olisi ikinä uskonut tätä, kai sekosin jotenkin kaikesta tästä muuttohötäkästä ja alkuasukkaista, mutta minä menin hänen puheilleen.
"... sydämeni mielitietty on blondi ja..." aloin selittää ja kun kuvittelin miestä mielessäni aloin hymyillä.
"Selvä, selvä, näen sen kyllä armaan Jooseppiinan kautta, rahat tähän käteen niin saat sulhasesi !" eukko mutisi ja ojensi kurttuista kättään.
"Jooseppiina.. ?" ihmettelin.
"Kristallipalloni.." hän mutisi epäselvästi.

Olin kuullut, että useissa tälläisissä kylissä asuu Benjamin Lohela-niminen blondi ja että häntä kannattaa vältellä. Ja aivan minun tuuriani - sain juuri tämän nenäkkään miehen ! Tervehdittyämme toisiamme katsoimme syyttävästi ennustajaeukkoon. Hän ilkkui rakkaan Jooseppiinansa kanssa meille:
"Viihtykää.. !"
No emme viihtyneet. Hyvästelin hänet heti vaivautuneena.

Koitin monesti, tarjoten (pieniä) rahasummia laidasta toiseen. Minua treffaamaan loitsittiin mm. tämä rumilus. Aloin tuntea itseni nirsoksi prinsessaksi, jolle piti löytää sulhanen hinnalla millä hyvänsä.

Viimeiseltä minut pelasti joku vanha rivo ukko, joka kutsui minut kaupungille. Suostuin, sillä eihän minun tarvitsisi kulkea niiden vanhusten seurassa ja ehkä sieltä voisi löytää jonkun. Enkä tarkoita tällä miestä, vaan vaikka ystävää. Ystävä olisi mukava juttu tässä hullussa kylässä. Tilasin taksin ja lähdin Wellandin yöhön.

Kauhea ukko tuo Petteri, tuo jopa lapsia tänne keskikaupungin yöhön ! Onneksi lapsia tultiin heti hakemaan ja "me aikuiset" jäimme tutkiskelemaan "Rollon piilopaikkaa". Tosin siirryimme pian pyynnöstäni Keilamaniaan. Sieltäkin löysin ennustajaeukon, ja sokkotreffailin lisää miehiä. Mutta ei - ei yhtäkään joka oikeasti miellyttäisi tarkkaa silmääni.

Ja juuri, kun lupasin, että tämä olisi viimeinen kerta kun tuhlaisin rahojani tähän, eukko loihti eteeni hänet. Miehen, jonka kanssa tulisin elämään loppuikäni. Hän ei olisi enää kauaa Alvi Ralla, hän olisi Alvi Welsh, ja mitä nopeammin sitä parempi. Alvi ei ollut tyytyväinen ensimmäisiin treffeihin (johtui ehkä siitä, että salama iski häneen o.O), mutta lupasin soitella. Jostakin syystä hän ei näyttänyt kovin iloiselta asiasta.
Jäin katsomaan, kuinka tuleva mieheni käveli kauemmas, kauemmas, kauemmas ja jätti minut yksin ukkoseen. Hän kääntyi kulman taa, ja lopulta häntä ei enää näkynyt.
"Näemme vielä.." kuiskasin.

----------------------

kotitontilla grafiikat huipussaan, mutta yhteisötontilla ne laskee nollille :< sori. ja tämä oli tosi lyhyt "esittelyjakso", seuraavat osat tulevat olemaan pidempiä. tuli vain pakkomielle katkaista jakso yksi tuohon kohtaan :D joissakin kuvissa ei ole mitään ideaa ja parista kohdasta jäi kuva puuttumaan, en muistanut ottaa kun pelasin niin innoissani :P eli pomppii vähän ja tuolleen, seuraava osa tulee olemaan parempi :)

maanantai, 7. tammikuu 2008

coming soon...

Tässä blogissa alkaa pian ties kuinka mones legacyni, nettiin laittamistani toinen. Tässä tarinassa tarkkailussa ovat Molly Welsh ja hänen jälkeläisensä...
Kuinka pitkälle pärjätään ? Onko luvassa saippuaoopperaa ? Suhdesotkuja ? Jotain muuta ? Kuka tietää - lukemisen jälkeen sinäkin !

Legacy Challenge on useiden The Sims 2-pelin pelaajien suosima haaste, jossa tarkoituksena on saavuttaa kymmenes sukupolvi.
Onko Welshin suvun jäsenistä selviytyjiksi ?

Jaksot

1. Uusi alku
2. Romanttinen uunijäätelöillallinen
3. Likaklimppi paidassa
Linkit

LC Green

Haluatko oman tarinasi tähän ? Pyydä ihmeessä linkitystä, en pure :)
Muuta
Blogi-arkisto
Henkilötiedot

Welshin suvusta & legacy challengen haasteista kertova The Sims 2-tarina.
Tagipilvi

Legacy Welsh

3. Likaklimppi paidassa

2. Romanttinen uunijäätelöillallinen

1. Uusi alku

coming soon...

Jaksot

Linkit

Muuta

Blogi-arkisto

Henkilötiedot

Tagipilvi